On oikeastaan väärin kutsua Pihlajasaaren uimarantaa uimarannaksi. Saarella kun on käytännössä kolme hienoa uimarantaa, hieman eri puolilla niemeä. Tuohon kun lisää Tallinnanlaivojen ohiajot, niin hienompaa paikkaa viettää hellepäivää ei taida pääkaupunkiseudulta löytyä.
Aloitetaan rannoista isoimmasta eli lännen puolen rannasta.
Näissä kuvissa ei oikein näy suihkuja, mutta niitä on eri puolilla saarta, kallioilla ja metsän keskellä.
Rannat venelaiturin molemmin puolin
Pohjoisrannalta löytyy suojaisampi ranta.
Vielä suojaisampi "kolmosranta"
"Kolmosranta" löytyy sitten venelaiturin toiselta puolen. Edessä on venesatama, joten vesi on tyyntä. Tämä lienee paras kahlailupaikka ihan perheen pienimmille.
Helsingin uimarannat -kokonaisuusLauttasaari ja Helsinginniemi | Hietasaari (eli Hietsu) | Kalastajatorppa | Lapinlahti | Lauttasaari | Lehtisaari | Munkkiniemi | Seurasaari | Veijarivuori Kulosaari, Laajasalo ja Jollas | Furuvik | Hevossalmi | Kivinokka | Laajasalo | Mustikkamaa | Porvariskuninkaanpuisto | Tuorinniemi Itä-Helsinki | Aurinkolahti | Iso Kallahti | Kallahdenniemi | Marjaniemi | Puotila | Rastila Vantaajoen varrella | Pakila | Pikkukoski | Tapaninvainio Ulkoilusaarissa | Käärmeluoto | Mustasaari | Pihlajasaari | Suomenlinna | Uunisaari |